Pelit jotka perustuvat Stephen Kingin työhön

 


Stephen King on yksi maailman ylivoimaisesti tunnetuimmista kirjailijoista koko maailmassa. Hän on pitkän uransa aikana kirjoittanut lukemattomia klassikoita, kuten The Shining, It, Pet Sematary, sekä The Stand. Hänen uransa ei kuitenkaan lopu pelkästään mahtavien kirjojen luomiseen. Useista hänen kirjoistaan on myös tehty versioita elokuvina. Hyvä esimerkki tästä on esimerkiksi vuoden 1980 The Shining-elokuva, jonka kohtaukset ovat edelleen erittäin kuuluisia ympäri maailmaa ja niistä on tullut tärkeitä ei pelkästään elokuvan fanien joukossa, vaan koko maailman ihmisten joukossa. Ei siis ole hankalaa kuvitella, että Stephen Kingin kirjoista olisi tehty myös versioita videopeleinä, tai että jokin pelinkehittäjä olisi vähintäänkin saanut niistä suurta inspiraatiota. 



The Running Man


The Running Man on 80-luvun loppupuolen klassikko sekä kirjojen, että videopelien fanien keskuudessa. Se on myös kirja, jonka Stephen King julkaisi nimimerkillään Richard Bachman. Peli sijoittuu maailmaan, joka on kokenut lähes maailmanlopun. Pelin (ja kirjan) mielenkiintoinen maailma on korruptoitunut, moraaliton ja väkivaltainen, mutta samaan aikaan erittäin kiehtova, sekä jännittävä. Pelissä pelaat sankarina, joka yrittää omalla tavallaan parantaa maailmaa, sekä pelastaa oman tyttärensä. Samalla hän kuitenkin tavoittelee suurta jättipottia. Peliä voit pelata 80-luvun Amigalla, Commodore 64:llä, sekä esimerkiksi ZX Spectrumilla. Valitettavasti peli ei kuitenkaan esimerkiksi hahmon ohjaamisen suhteen pärjää läheskään yhtä tasokkaasti, kuin sen tarina, mutta peli on siltikin hauska ja klassinen kokemus, retro-pelien ja Stephen Kingin faneille. Jos olet kiinnostunut aiheesta, voit lukea vuoden 1987 The Running Man-elokuvasta lisää Wikipediassa.


The Mist


80-luku on täynnä mielenkiintoisia ja uniikkeja tekstipohjaisia pelejä, jonka kehittäjät ovat välttäneet grafiikoiden kehittämisen prosessin. Grafiikoiden kehittämiseltä välttyminen on kuitenkin antanut kehittäjille aikaa keskittyä enemmän pelin tarinaan ja sen luovaan rakentamiseen. Hyvä esimerkki tällaisesta pelistä on vuoden 1985 The Mist, joka perustuu vuoden 1980 Dark Forces-antologian ensimmäiseen tarinaan. Pelissä seikkailet pienessä kaupungissa nimeltä Bridgton. Bridgtonissa eriskummallinen sumu on valtaamassa kaupungin. Sumu on kuitenkin siitä hyvinkin erikoinen, että se sisältää hirviöitä, jotka yrittävät saada koko kaupungin omakseen. Peli on myös siitä erittäin mielenkiintoinen, että se antaa sinulle mahdollisuuden muuttaa historiaa ja sen tapahtumia. Jos siis olet pelaaja, sekä Stephen King-fani, joka on kiinnostunut 80-luvun tekstipohjaisista videopeleistä, The Mist on täydellinen vaihtoehto, jolla voit aloittaa. Peliä ei kuitenkaan valitettavasti ole saatavilla 80-luvun klassisille konsoleille, sillä voit pelata sitä ainoastaan tietokoneella. Tietokoneelle on kuitenkin saatavilla monenlaista muutakin ajanvietettä, kuten sellaista, jota löytyy osoitteessa www.vikingslots.com/pikapokeri-netissa, josta löydät parhaan pikapokeri -mahdollisuuden.


The Lawnmower Man


The Lawnmower man on Stephen Kingin vuonna 1975 julkaisema novelli. Novellia pidetään kuitenkin yhtenä Stephen Kingin parhaista, joten ei ole ihme, että siitä on myös kehitetty videopelipohjainen versio. Tämä vuonna 1992 julkaistu videopeli seuraa tarinassaan hyvinkin tavallista miestä, joka palkkaa yrityksen nimeltä La Pastoralen ajamaan hänen nurmikkonsa. Eriskummalliset tapahtumat kuitenkin johtavat mielenkiintoiseen ja viihdyttävään tilanteeseen, jossa ruohonleikkuri ajaa nurmikolla itsekseen ja aiheuttaa vahinkoa (myös ihmisiin). Peli on saatavilla klassisille konsoleille, kuten SNESille, Game Boylle, sekä Genesikselle. Emulaattorin avulla sitä on myös mahdollista pelata esimerkiksi tietokoneella, tai jopa älypuhelimella. Jos olet siis kiinnostunut pelistä, joka yhdistää klassiset 90-luvun graafiset ominaisuudet, sekä Stephen Kingin mielenkiintoiset (ja hieman kummalliset) tarinat, The Lawnmower Man sopii juurikin sinulle.


Lähetä kommentti

0 Kommentit