Unensieppaaja (Dreamcatcher)

Unensieppaaja - Stephen King

”Jonesy oli vähällä ampua häntä kun hän tuli metsästä. Miten vähällä? Hiukan lisää painetta Garandin liipaisimeen, ihan pikkuisen. Myöhemmin, sen selkeyden turvin jota kauhu joskus mielessä synnytää, Jonesya harmittaa ettei hän ampunut ennen kuin näki oranssin lakin ja oranssit liivit. Ei olisi ollut pahitteeksi tappaa Richard McCarthya; päinvastoin kukaties. McCarthy tappaminen olisi voinut pelastaa heidät kaikki.”

Mutta koska kävi niin kuin kävi, Jonesy ja hänen toverinsa joutuvat epätoivoiseen kamppailuun kauhistuttavaa vihollista vastaan, vihollista joka tulee toisesta maailmasta ja pystyy käymään kimppuun ei vain ulkoapäin vaan myös sisältä, ruumiin ja mielen syvimmistä uumenista.

Kauhun kuningas Stephen King on jo myytti ja legenda. Hänen runsaasta tuotannostaan on suomennoksina ilmestynyt 50 nidettä.

Kauan sitten, legendaarisessa Derryn kaupungissa, joka on tuttu Kingin aiemmista romaaneista, neljä poikaa nousi urheasti vääryyttä vastaan. Se mitä he tekivät oli ehdottomasti hyvää, ehkä jopa suurta. Ja se muutti heitä tavalla josta heillä ei ollut aavistustakaan.

Nyt, 25 vuotta myöhemmin, pojat ovat miehiä, joilla on kullakin oma elämänsä ja omat huolensa. Mutta yhteys säilyy. Joka vuosi he kokoontuvat jahtiin Mainen metsiin. Tänä vuonna heidän leiriinsä hoipertelee vieras, eksynyt mies, joka vaikuttaa sekavalta. Hän hourii muun muassa taivaalla näkyvistä valoista, mutta, huolestuttavaa kyllä, näyttää tietävän tulevista. Kohta nuo neljä miestä päätyvät keskelle kammottavaa taistelua vieraasta maailmasta tullutta oliota vastaan. Ja he joutuvat palaamaan yhteiseen menneisyyteensä löytääkseen keinon selviytyä.

Julkaisuvuosi: 2001
Sivumäärä: 562

Hae kirjaa

Antikvaari.fi
Finlandiakirja.fi

Filmatisoinnit

Dreamcatcher (2003) 5.5/10

Lähde

Risingshadow

Lähetä kommentti

0 Kommentit